Kunnanhallituksen
päätökset
26.8.2002 – 16.9.2002
Eron myöntäminen Veli-Matti
Koljoselle Kaustisen kunnan luottamustehtävistä
Sivistystoimen johtajan viran
täyttäminen
Vuokrasopimuksen veneiden
vesillelaskupaikoista Isojärven alueelle
Lausunto / turvetuotanto /
Lumppionnevan turvetuotantoalueen ympäristölupahakemus ja vesiensuojelurakenteiden
toteutustöitä koskeva aloittamislupahakemus
ohjautuu
jo merkittävästi turveliikennettä hakijan muilta ottamisalueilta. Muilta osin
kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa hakemukseen.
Lausunto / Markkulan ky:n
toiminta- ja taloussuunnitelmasta, avoimien virkojen vakinaistaminen
·
Kunnanhallitus
esittää lausuntonaan, että virkoja ja toimia ei toistaiseksi täytetä vakinaisesti.
Perusteluina
määräaikaisuuksille ovat kuntayhtymien toimintojen keskeneräiset
yhteistyöselvitykset sekä Kaustisen kunnan vanhusten asumis- ja
dementiapalvelujen kehittämishanke.
Kaustisen Vanhustenkotiyhdistys hakee Ray:n rahoitusta
rakennushankkeelle vuodelle 2003.
Sopimus sosiaaliasiamiehen
tehtävien hoitamisesta
Sopimus edunvalvontapalvelujen
järjestämisestä
Talousarvion- ja
taloussuunnitelman laadintaohje vuosille 2003 – 2005
Yleiskaavan laatimistyön
käynnistäminen Järvelä – Nikula
Maahanmuuttajalasten opetus
IT-tukipalvelu –hankkeen
kuntaosuus
Lautakuntien sekä
viranhaltijapäätösten tiedottaminen kunnanhallitukselle
Tastulan järven kunnostus
Länsi-Suomen ympäristökeskus
aloittaa Tastulanjärven kunnostussuunnitelmaan liittyvän järven tyhjennyksen.
Järvi on tyhjänä talvikauden 2002 – 2003.
Lisätietoja asiasta antaa
ympäristökeskuksesta Mika Mikkola, puh. 3675211.
Uusia puhelinnumeroita
Maaseutuasiamies Timo Heikkilän
matkapuhelinnumero on 040-8618 932.
Asuntosihteeri Outi
Teirikangas-Lerssin matkapuhelinnumero on 040-7184 508.
Pankit
ovat käynnistämässä velkasovinto-ohjelmaa, jonka tarkoituksena on järjestellä
lama-aikaiset velat. Pankit ja pankkien asiamiehenä toimivat perintätoimistot
ovat ryhtyneet lähettämään kirjeitä, joissa pyydetään ottamaan yhteyttä
sovinto-ohjelman aikaansaamiseksi. Velkaneuvojat kannustavat velallisia
avaamaan kirjeet ja ryhtymään velkojen selvittelyyn. Kaikkien velkojen luetteloiminen
sopimukseen on velallisen oikeusturvan kannalta ensisijaisen tärkeää. Myöhemmin
perintään tai ulosottoon ilmaantuva sopimuksesta pois jäänyt velka voi kaataa
koko järjestelyn. Sopimukseen liittyvän velkajärjestelylain mukaisen
oikeusturvan voi tarkistuttaa velkaneuvojalla.
Jos sopimusta ei jostain syystä
saada aikaan velkasovinto-ohjelman perusteella, velkaneuvojan kanssa voidaan
etsiä muita keinoja velkaongelmien hoitamiseksi. Velkaneuvojat muistuttavat,
että velkajärjestely tuomioistuimen kautta on mahdollinen myös lamavelkaisten
kohdalla. Maksukyvyn puuttuminen tai työttömyys ei estä velkojen järjestelyyn
ryhtymistä.
Asiakkaiden on kuitenkin syytä
varautua odottamaan neuvontaan pääsyä, sillä neuvonta on monilla paikkakunnilla
ruuhkautunut pahoin.
Pankin lähettämä kirje
kannattaa avata ja katsoa sopiiko velkasovinto omaan tilanteeseen.
1. Saat velkojan kirjeen ja
menettelyohjeet
2. Sinua pyydetään täyttämään
hakemuslomake, jonka perusteella sopimus tehdään. Kirjeen lähettäjä on
esitäyttänyt hakemukseen omat velkansa ja perimistoimiston ollessa asiamiehenä
myös muut perittävänä olevat velat.
3. Selvitä kaikki velkasi ja lisää
ne velkasovintohakemukseen. Tällaisia velkoja voivat olla esim. verovelat,
maksamattomat vuokrat, maksamattomat elatusmaksut, kauppalaskut, tililuotot,
maksamattomat puhelinlaskut, postimyyntivelat, lehtitilaukset, huonekaluostot,
ulosotosta poistuneet vanhat velat jne. Myös hoidossa olevat velat kuten
osamaksuvelat tai luottokortin velkana oleva osa tai voimassa oleva takaus
toisen velalle on ilmoitettava sopimushakemukseen. Muista myös ulosottovelkasi.
Pyydä ulosotosta ”velallisen ulosottoasiat ja –kertymät –lista”. Tästä listasta
käy ilmi myös ne velat, joita ulosotto on palauttanut velkojalle ns. varattomuusmerkinnällä.
Tällaiset velat ovat edelleen olemassa ja velkoja voi koska tahansa uudistaa
ulosottoperinnän, jos velka ei ole sopimuksen piirissä.
4. Palauta hakemus
5. Velkoja tekee laskelman. Pankit
neuvottelevat keskenään
6. Neuvottele muiden velkojien
kanssa tai pyydä apua velkaneuvonnasta.
Lisätietoja tarvittaessa antaa
talous- ja velkaneuvoja Sirpa Teirikangas, puh. 8606 132
NUORTEN
PARKKI RY.
Nuorten parkki on rekisteröitynyt
yhdistys, jonka hallitusta ja toimintaa pyörittävät seuraavat henkilöt: puheenjohtajana
Hilkka Heikkinen, varapuheenjohtajana Heikki Järvi ja varsinaisena jäsenenä
Aila Viiperi. Yhdistyksen puitteissa 17.9.2002 toimintansa aloittaa 10
-15-vuotiaiden iltapäivätoiminta. Toiminta pitää sisällään monenlaista
puuhastelua, sählynpeluusta leipomiseen sekä muunlaista kädentaidon harjoitusta
askartelun merkeissä. Tämä iltapäivätoiminta on tarkoitettu kaikille 10
-15-vuotiaille ja sitä pidetään Nuorten parkin tiloissa (konekeskuksen
vieressä) TIISTAISIN ja TORSTAISIN KLO 14-17. Voit tulla viettämään
aikaasi ja tekemään läksyjäsi odotellessasi vanhempia töistä tai muuten vain.
Toiminta on ilmaista.
Lisätietoja saat puhelinnumerosta:
0400-458652.
Nuorten parkin toimintaa voit
tukea pankeissamme SP 491220-221825 ja OP 512404-435871 tai lahjoittamalla
erilaisia askartelutarvikkeita ja pelejä.
Ikäihmisten neuvoston jäsenet sekä varajäsenet
Eläkeliiton Kaustisen paikallisjärjestö,
Mäki-Petäjä Martti, puh. 8614 371, varajäsen Penttilä Raili, puh. 8611 292.
Kaustisen ev.lut seurakunta, Viiperi
Aila, puh. 8603 124, gsm. 040-7333 323, varajäsen Kankkonen Aino, puh. 8615
116.
Kaustisen kunta keskushallinto Pakkala
Tellervo, puh. 8606 210, gsm. 0400-569 402, varajäsen Puumala Marjatta, puh.
8606 211.
Kaustisen perusturvalautakunta Penttilä
Helena, puh. 8615 094, gsm. 040-7583 581, varajäsen Varila Kaija, puh. 8612
152.
Kaustisen sotainvalidit ry, Rauma
Kalevi, puh. 8614 344, varajäsen Rauma Ruut, puh. 8614 344.
Kaustisen sotaveteraanit ry, Malm Uuno,
puh. 8614 113, varajäsen Vesala Eero, puh. 8611 587, gsm. 040-5076 173
Kaustisen vanhustentaloyhdistys, Altonen
Mauri, puh. 8611 739, gsm. 040-5234 439, varajäsen Kaustinen Leila, puh. 8611
198
Kaustisen kunta sosiaalitoimi,
Känsäkangas Heidi, puh. 8606 247, gsm. 040-8435 674, varajäsen Eskola Raija,
puh. 8606 230
Tunkkarin terveydenhuollon ky, Peltola
Sirpa, puh. 8611 696, gsm. 040- 7676 462, varajäsen Koskinen Riitta, puh. 8615
108.
Kaustisen kunta, tekninen toimi, Huhtala
Hannu, puh. 8606 280, gsm. 0400-569 404.
Vanhusten päivä 6.10. ja vanhusten viikko 6. –
13.10.2002
Kaustisen kunnan ikäihmisten
neuvosto haluaa muistuttaa kaikkia kuntalaisia lähestyvästä vanhusten
päivästä 6.10.2002 sekä sitä seuraavasta vanhusten viikosta 6. –
13.10.2002. Kyseisellä viikolla toivomme, että omaisina, ystävinä ja naapureina
muistaisimme ikääntyviä läheisiämme ja toisimme heille iloa ja apua
arkipäiviin. Erilainen vapaaehtoinen toiminta lukemisesta laulamiseen ja
soittamiseen on toivottua ja tervetullutta sekä kotonaan asuville vanhuksille
että Markkulan palvelukeskuksessa, Malvakodilla ja Vanhusten palvelutalolla
asuville.
Vanhustenviikkoon liittyvissä
asioissa yhteydenotot Vanhustenhuollon ohjaaja Heidi Känsäkankaaseen, puh. 8606
247.
Ehtoollisen vietto torstaina 10.10.2002
Kaustisen kunta ja Kaustisen
Evankelisluterilainen seurakunta järjestävät yhteistyössä ehtoollisen vieton
kirkossa torstaina 10.10.2002 klo 13.00. Tilaisuuteen kutsutaan kaikkia,
joiden on vanhuuden, sairauden tai muun
esteen vuoksi vaikea osallistua Jumalanpalveluksiin kirkossa. Toivommekin,
että omaiset, naapurit, ystäväpalveluihmiset sekä kylätoimikuntien jäsenet
olisivat asuksi saattajina ja kyyditsijöinä. Mikäli tarvitsette kyyditystä,
voitte ottaa yhteyttä Aila Viiperiin, puh. 8603 124. Osallistuville tarjotaan
tilaisuuden jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalossa.
Vanhusten päivän pääjuhla
Vanhusten päivän pääjuhla
sunnuntaina 6.10.2002 klo 14.00 Snellman-salissa Kokkolassa.
-
Juhlapuhuja emeritusarkkipiispa John Vikström.
-
Ohjelmaa
Ilmainen bussikuljetus
Perhonjokilaaksosta. Ennakkoilmoittautumiset sosiaalitoimistoon Sisko Lehdolle
30.9.2002 mennessä, puh. 8606 234 (ma – ke). Salmisen liikenteen bussi lähtee
juhlaan klo 12.30 Kaustisen TB-Matkahuollosta. Juhlan päätyttyä takaisin.
Perhe- ja päihdeneuvola
Perhonjokilaakson perhe- ja
päihdeneuvolan palveluksessa on aloittanut psykologi Riitta Korhonen.
Ajanvarauksen hänen vastaanotolleen voi tehdä numerosta 8608 239, varmimmin
maanantaisin ja tiistaisin klo 8 - 10.
Työ vaatii tekijänsä - Vanhus- ja omaishoitotyön
seminaari
Vanhus- ja omaishoitotyön
seminaari Kaustisen kansantaiteenkeskuksessa maanantaina 7.10.2002.
Seminaari on tarkoitettu omaishoitajille ja vanhustyötä tekeville. Ilmoittautumiset
27.9.2002 mennessä Keski-Pohjanmaan liittoon, puh. 8605 700 tai fax. 8680
308. Seminaari on maksuton. Lounaan hinta on 7,50 €. Mainitse erikoisruokavaliostasi
ilmoittautumisen yhteydessä.
Seminaarin
ohjelma on seuraava:
Klo 9.00 Ilmoittautuminen ja kahvi
Klo 9.30 Avaus,
valtakunnallisen sosiaali- ja terveyspolitiikan näkymiä
- kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Marjatta
Vehkaoja
Vanhustyön
haasteet
-
Keski-Pohjanmaan ammatillisen korkeakoulu ja alueellinen hyvinvoinnin
kehitystehtävä, kehittämispäällikkö Marja-Liisa Hiironen, Keski-Pohjanmaan
ammattikorkeakoulu
Järjestöt
vanhustyössä
- toiminnanjohtaja
Pirkko Karjalainen, vanhustyön keskusliitto
Vanhustyöntekijän
ajatuksia työstä ja tulevaisuudesta
-
Mielenterveyshoitaja Susanne Blomqvist, Petterborgin palvelukeskus, Kokkola
Klo 11.30 Tutustuminen
näyttelyyn ja LOUNAS
Klo 12.45 Haastava omaishoito
-
Toiminnanjohtaja Merja Salanko-Vuorela, Omaishoitajat ja läheiset ry
Omaishoitajan
näkökulmasta
-
Omaishoitaja Reino Paavola, Kaustiselta
KAHVI
Hyviä
vuosia liikkumalla
- Vs.
liikuntatoimenjohtaja Jouni Airola, Kokkolan kaupunki
Ikäihmisten
kuntokoulu
- Vastaava
fysioterapeutti Seija Malkamäki, Medirex Oy
N. klo 15.30 Seminaarin
päättäminen
-
Kehittämissuunnittelija Pirjo Knif, SONet BOTNIA
Sivistystoimen
palvelut tiedottaa
Ala-asteiden oppilaiden vanhemmille
Tiedoksi kaikille ala-asteen
oppilaiden vanhemmille, että jokaisen pyörällä kouluun kulkevan ala-asteen
oppilaan tulee käyttää koulumatkoillaan pyöräilykypärää.
Kyläkirjastojen aukiolot
JYLHÄ: Joka
kuukauden toinen sunnuntai klo 12 – 14
(13.10., 10.11.,ja 8.12.)
KÖYHÄJOKI:
ti 18 - 20, koululaisille avoinna myös päivällä
SALONKYLÄ:
18.9. alkaen joka toinen keskiviikko klo 18.30 - 19.30 (parilliset viikot)
Kävele, juokse, jumppaa –tempaus
1.9. – 31.12.2002
Kampanjaan voit osallistua merkitsemällä
suorituksesi tähän henkilökohtaiseen
suorituskorttiin tai merkitsemällä kuntosuorituksesi ympäri Kaustista oleviin
kuntolaatikoihin. Suoritukseksi hyväksytään kävely, jumppa ja juoksu. Kuntolaatikoihin
suorituksensa merkinneiden kesken arvotaan 85 €:n lahjakortti ja
tavarapalkintoja. Palauta suorituskorttisi kunnantalon neuvonnassa olevaan laatikkoon
17.1.2003 mennessä.
|
Syys |
km/ |
Loka |
km/ |
Marras |
km/ |
Joulu |
km/ |
|
|
suoritus |
|
suoritus |
|
suori- tus |
|
suoritus |
|
1. |
|
1. |
|
1. |
|
1. |
|
|
2. |
|
2. |
|
2. |
|
2. |
|
|
3. |
|
3. |
|
3. |
|
3. |
|
|
4. |
|
4. |
|
4. |
|
4. |
|
|
5. |
|
5. |
|
5. |
|
5. |
|
|
6. |
|
6. |
|
6. |
|
6. |
|
|
7. |
|
7. |
|
7. |
|
7. |
|
|
8. |
|
8. |
|
8. |
|
8. |
|
|
9. |
|
9. |
|
9. |
|
9. |
|
|
10. |
|
10. |
|
10. |
|
10. |
|
|
11. |
|
11. |
|
11. |
|
11. |
|
|
12. |
|
12. |
|
12. |
|
12. |
|
|
13. |
|
13. |
|
13. |
|
13. |
|
|
14. |
|
14. |
|
14. |
|
14. |
|
|
15. |
|
15. |
|
15. |
|
15. |
|
|
16. |
|
16. |
|
16. |
|
16. |
|
|
17. |
|
17. |
|
17. |
|
17. |
|
|
18. |
|
18. |
|
18. |
|
18. |
|
|
19. |
|
19. |
|
19. |
|
19. |
|
|
20. |
|
20. |
|
20. |
|
20. |
|
|
21. |
|
21. |
|
21. |
|
21. |
|
|
22. |
|
22. |
|
22. |
|
22. |
|
|
23. |
|
23. |
|
23. |
|
23. |
|
|
24. |
|
24. |
|
24. |
|
24. |
|
|
25. |
|
25. |
|
25. |
|
25. |
|
|
26. |
|
26. |
|
26. |
|
26. |
|
|
27. |
|
27. |
|
27. |
|
27. |
|
|
28. |
|
28. |
|
28. |
|
28. |
|
|
29. |
|
29. |
|
29. |
|
29. |
|
|
30. |
|
30. |
|
30. |
|
30. |
|
|
|
|
31. |
|
|
|
31. |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Suorituksia yhteensä |
|
kpl |
|
|
|
||
|
Kilometrejä yhteensä |
|
km |
|
|
|
||
Nimi _________________________
Osoite ________________________
Puh. _________________________
Seuraava kuntatiedote ilmestyy lokakuussa viikolla 43!