KUNTATIEDOTE  11/2006

Kunnanvaltuuston kokous

Kunnanvaltuuston kokous pidetään torstaina 14.12.2006 klo 13.00 kunnanviraston valtuustosalissa. Kokouksen asialista on julkipantu kunnan ilmoitustaululle ja kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä kunnanvirastossa 18.12.2006 klo 10.00 – 14.00.

Kaustisella 7.12.2006
Tuula Harju
valtuuston puheenjohtaja

Kunnanvirasto joulun aikaan

Kunnanviraston henkilökunta hiljentyy joulun viettoon ja virasto on suljettuna välipäivät 27. – 29.12.2006.

Kaustisen kunnan talousarvio- ja taloussuunnitelma vuosille 2007 - 2009

KUNTATALOUDESSA KEHITTYVÄN KUNNAN HAASTEET

Kaustisen kunnan talousarviovalmistelu käytiin tämän syksyn aikana pitkän kaavan kautta. Kuluvan vuoden talouden haastoivat korkeat sairaanhoidon kustannukset, joiden vaikutus tulee näkymään myös talousarviovuonna 2007.

Kaikki sairaanhoidon menot sekä laitoshoito yleensä ovat kasvaneet rajusti edellisvuodesta. Kaustisen väestörakenne on kuitenkin hyvä, taustalla osasyynä on esim. oikean hoidon porrastaminen. Palveluasuntohanke on vihdoin alkanut ja tulee osaltaan helpottamaan tilannetta, mutta vasta vuonna 2008.

Asuminen, vuokra-asuntojen puuttuminen ja kaavoitus ovat edelleen suurimmat kehityksen pullonkaulat. Asuntotilannetta helpottavat v. 2007 hankkeet; osaomistushanke, paritalo sekä vuokrarivitalon rakentaminen. Omakotirakentamiseen ja muuhun asuntotuotantoon varaudutaan kaavoituksella. Käynnissä ovat Uutelan, Järvelän ja Toivosen alueen kaavat ja kaavamuutokset.

Strategian mukaan kunnan omaa palvelutuotantoa ei laajenneta. Lautakuntakäsittelystä on jouduttu karsimaan uusia virkojen ja toimien lisäyksiä. Talousarvioon sisältyvät kuitenkin varaus maaseutuasiamiehen, asuntotoimen, erityislastentarhan-opettajan (osa, ostopalvelu), esikoulun opettajan ja työkeskuksen avustajan toimet ja virat.

Kaustisen kunnassa on käytössä olevia, erityisesti nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvia avustuksia jatketaan;

  • nuorten ensiasuntojen hankintaan myönnettävä avustus

  • päivähoidon Kaustinen-lisä

  • yksityisen kodinhoidon tuki

  • kotipalveluseteli

  • ulkopaikkakunnalla työssäkäyvien avustus

  • nuorten kaustislaisten kesätyöllistämisavustus yrityksille ja yhteisöille

Asumisviihtyvyyttä parantavat

  • leikkikentän rakentaminen/kunnostaminen vuosittain

  • varaukset kaavateiden päällystämiseen ja tievalaistukseen

Käyttötalouden rakennemuutoksista merkittävimpänä talousarvioon sisältyy selvitys Salonkylän koulun lakkauttamisesta vuoden 2007 syksyllä. Lopulliset päätökset asiasta tekee valtuusto kevään aikana. Salonkylän koulun oppilasmäärä on jäänyt alle kunnanvaltuuston aikaisemmin asettamien oppilasmäärärajojen mikäli lukuun ei lasketa Kruunupyyn eikä esikouluoppilaita.

 

Talousarvion tunnuslukuja:

Käyttötalous netto, kasvua edellisvuoteen 5,57 %, tulot –1,1 % menot +3,4 %. Verotuloja ennakoidaan kertyvän 9.950.000 euroa, 2.288 euroa/as, kasvua edellisvuoteen 4,7 %.

Valtionosuuksia 7.228.000 euroa, 1.662 euroa/as, kasvua edellisvuoteen 3,3 %. Lainamäärä 2.190 euroa/asukas.

Vuosikate 208.328 euroa, 48 euroa/as, strategiatavoite 200 euroa/as.

Investointimenot 3.575.000 euroa, merkittävin vanhusten palveluasunnot, urheilutalon peruskorjaus- ja laajennushanke, teknisen toimen tie-, vesi- ja viemärilaitoksen investoinnit, palotoimen säiliöauto sekä johtoauton uusinta.

Investointimenot netto, 2.340.000 euroa.

Talousarvio ja taloussuunnitelma painottuvat paitsi laadukkaisiin kuntapalveluihin, kaavoitukseen, asumiseen myös investointeihin kunnallistekniikkaan. Tällä luodaan edellytyksiä elinkeinoelämälle ja myönteiselle työpaikkakehitykselle.

Kaustinen 5.12.2006
Tellervo Pakkala, talousjohtaja

Jouluksi kunnantalolta

Jouluun saakka myymme kaustislaisia kirjoja tarjoushinnoin:

Kaustinen soi, Kaustisen kuvateos, Perhonjokilaakson historiaa, Kaustisen koululaitos, Jupet sanoi Santeri, Viulujen ja naularistien Kaustinen ym. pientä.

Tervetuloa tutustumaan!

Rakennustarkastaja

Ympäristölautakunta on valinnut rakennustarkastajan virkaan rakennusinsinööri Tero Uusitalon. Hänet tavoittaa numeroista 8886 285 tai 040-8262 577, sähköposti: tero.uusitalo@kaustinen.fi

Asuntotoimisto

Asuntoasioissa voitte ottaa yhteyttä asuntotoimistoon, puh. 06-8886 220 tai asunto@kaustinen.fi

Tilatuki

Tilatukioikeudet on muodostettu viljelijälle, joka on tänä vuonna viljellyt peltoja. Mikäli viljely jatkuu samoilla lohkoilla myös ensi vuonna on asia kunnossa.

Kuitenkin peltoja myydään ja vuokraajat muuttuvat, mikä aiheuttaa vielä kysymyksiä viljelijöille ja meille viranomaisille. Peltoja viljelleen omistajan vuokratessa peltoja tukioikeudet siirtyvät vuokraajalle.

Kysymysmerkkinä on eduskunnan tekemä päätös, että vanhoissa vuokrasopimuksissa tukioikeudet siirtyisivät omistajalle vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen. Miten asia käytännössä hoidetaan on vielä epäselvä.

Toivonkin, että peltojen hallintamuutoksia tehtäisiin vasta vuodenvaihteen jälkeen, jotta saataisiin paremmat ohjeet käytännön toimintatavoista ja peltojen 10 kuukauden hallinta-aika täyttyisi.

Lisätiedot maaseutuasiamies Timo Heikkilä, puh. 06-888 6222.

Kirjasto avoinna joulun aikaan

Poikkeukset joulun ajan aukioloihin:

24. - 26.12.06 Jouluna suljettu
31.12.06 - 1.1.07 Uutena vuotena suljettu
6. - 7.1.07 Loppiaisena suljettu

Kyläkirjastot auki tiistaisin:

Köyhäjoki klo 18 - 20
Salonkylä klo 18 - 19

Hae joululukemiset kirjastosta!

Hiihtokampanja

Hiihtokampanja alkaa 1.1. ja kestää 31.3.2007 saakka. Kampanjaan voit osallistua merkitsemällä liikuntasuorituksesi kuntolaatikoissa oleviin vihkoihin tai kunnantalon neuvonnasta saatavaan henkilökohtaiseen hiihtosuorituskorttiin. (Voit myös itse tehdä kortin esim. ruutupaperille tai tulostaa sen tästä. Kampanjaan osallistuvien kesken arvotaan 2 x 85 €:n arvoista lahjakorttia ja tavarapalkintoja. Palauta suorituskorttisi kunnantalon neuvonnassa olevaan laatikkoon 13.4.2007 mennessä.

Kinon elokuvia

Katso http://www.kaustinen.fi/elokuvat.htm 

Musiikkilukion tapahtumia

ma 18.12. 19.00 Joululauluilta musiikkilukiolla.

Lisätietoja www.musiikkilukio.net 

Musiikkilukion juhlakirja

Kaustisen musiikkilukion juhlavuosi huipentui juhlakirjan julkaisemiseen tiistaina 5.12.2006 itsenäisyys- ja ylioppilasjuhlan yhteydessä. "Jotain sopivasti toisin" kertoo koulun syntyhistoriasta, sen 30-vuotisesta kehityskaaresta ja kouluun liittyvistä ihmisistä, musiikista, opiskelusta - kouluyhteisöstä. Kirjoittajina ovat olleet opetusneuvos Paavo Puumala, rehtori Taina Lehtonen, lehtorit Kaisu Nikula, Pekka Nikula, Jarmo Kotaja, opiskelija Antti Mäkelä sekä säveltäjä, professori Veli-Matti Puumala. Kirjan on toimittanut Hilkka Rauhala. Mukana on toki myös valokuvia, entisten opiskelijoiden tekstejä ja henkilömatrikkeli. Kovakantinen, 128 sivua. Hinta 30 euroa. Saatavana musiikkilukiolta, kunnantalolta ja Kirja-Plakkarista. Kevättalvella ilmestyy vielä CD-sarja, jonka ovat koonneet Kaisu ja Pekka Nikula.

Tiedustelut: Kaustisen musiikkilukio 06-8886270.

Eke-Tuote joulun aikaan

Eke-tuote ja toimintakeskus ovat suljettuina 27. - 29.12.2006.

Elatusapujen indeksikorotus

Vahvistettua elatusapua korotetaan 5% 1.1.2007 alkaen. Korotus koskee ennen 1.1.2002 vahvistettuja elatussopimuksia. Mikäli elatussopimuksessa on sovittu, että elatusapu korottuu jo seuraavassa indeksikorotuksessa niin tällöin korotus koskee myös ennen 1.1.2007 vahvistettuja elatussopimuksia.

Täysimääräinen elatustuki on tasokorotuksen ja indeksikorotuksen jälkeen 1.1.2007 alkaen 129,91e/kk.

Lisätietoja voi kysyä sosiaalityöntekijä Minna Niemistö, puh. 8886 231.

Kunnanhallituksen päätökset 20.-30.11.2006

Kunnanhallitus nimesi kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toteutusvaiheen yhteyshenkilöksi kunnanjohtaja Arto Alpian.

Kunnanhallitus hyväksyi kunnan osallistumisen Kulttuuriympäristösuunnitelma Kappelinkankaalle –projektiin. Kunnan maksuosuus on 1.939 €. Ohjausryhmään valittiin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Tuula Harju.

Kunnanhallitus valtuutti talouspäällikön poistamaan myyntireskontrasta vanhat saatavat.

Kunnanhallitus hyväksyi sosiaaliasiamiespalvelujen hankinnan 1.1.2007 lukien halvimman tarjouksen jättäneeltä Centrian tutkimus ja kehitysyksiköltä.

Kunnanhallitus nimesi Kaustisen kunnan työsuojelupäälliköksi Tero Uusitalon.

Kunnanhallitus antoi lausuntonsa Kalvinit OY:n kaivospiiri hakemuksesta. Kaivospiiri sijoittuu Ullavan, Kälviän, Toholammin ja Halsuan alueelle. Kaustinen sijoittuu hieman kaivosalueen ulkopuolelle. Kaustisen kunnalla ei ole huomauttamista Kalvinit Oy:n kaivospiirihakemuksesta.

Kaustisen kunta osallistuu KP-Kivi – Keskipohjanmaan kiviainekset ja luonnon kivet –projektiin. Projektin tarkoituksena on tuottaa paikkasidonnaista tietoa kiviaineksista ja luonnonkivistä maankäytön suunnittelua ja kaavoitusta varten maakuntien, kuntien ja maanomistajien käyttöön. Pidemmällä aikavälillä projektin tavoitteena on avustaa maankäytön suunnittelussa, luoda parannetut raaka-aineelliset edellytykset alueen omiin kallioperän kiviaineksiin perustuvalle yritystoiminnalle, monipuolistaa ja laadullisesti parantaa luonnonkiveä ja kiviaineksia hyödyntävän teollisuuden raaka-ainevarantoja sekä edesauttaa maanomistajia ja yrityksiä hallitsemiensa, hyödyntämiskelpoisten esiintymien käyttöönotossa. Kaustisen kuntaosuus hankkeesta on vuosina 2006 – 2008 yhteensä 1.453 €.

Kunnanhallitus antoi tekniselle lautakunnalle luvan julistaa asunto- ja kiinteistöpäällikön viran haettavaksi 1.1.2007 lukien. Viran virkanimikettä voidaan tarkistaa ennen viran aukijulistamista. 

Kunnanhallitus valitsi suorittamiensa haastattelujen perusteella teknisen johtajan virkaan rakennusinsinööri Kari Juntin.

Kunnanhallitus valtuutti kunnanjohtajan jatkamaan sopimusta teknisen johtajan tehtävien hoidosta 15.2.2007 saakka Taito ja Toimi Oy:n/Kari Toivolan kanssa. 

Lomituspalvelupäällikkö Airi Mattilan tultua valituksi sisäisessä haussa olleeseen palkkasihteerin toimeen, kunnanhallitus päätti julistaa Kaustisen paikallisyksikön lomituspalvelupäällikön viran haettavaksi 1.2.2007 lukien. Pätevyysvaatimuksena on agrologin tai muu vastaava opistotasoinen koulutus, alan tuntemus ja työkokemus.


Eri toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat ovat kokonaisuudessaan nähtävinä  Kaustisen kunnan kotisivuilla.

Seuraava kuntatiedote ilmestyy tammikuussa 2007.


Tervehtii jo meitä joulu ihanin.

Tuli kylmän teitä, armas kuitenkin.

Joulu tupaan astuu meille hymyten.
Pyörii lapsiparvi juhlapukuinen.

Joulukuusi hohtaa, tuttu valo tuo
sydämemme johtaa seimen lapsen luo.

Loista joulutähti, tielle lapsuuden!
Mielelläni aina sinuun katselen.
 

- Z. Topelius -
 

Alkuun
 

Takaisin pääsivulle