Kunnallisvaalien varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 26.10.2008.
Äänestyspaikka on kunnanvirasto. Vaalipäivänä äänestyspaikka on avoinna klo
9.00 – 20.00.
Viimeinen mahdollisuus vaikuttaa kotikuntasi asioihin, tervetuloa
äänestämään!
Rakentajan tulee toimittaa verotoimistolle rakennusselvitys eli 3-lomake aina
kun kiinteistön tiedoissa on tapahtunut verovuoden aikana muutoksia kuten
esimerkiksi:
Lomakkeella ilmoitetaan aina vuodenvaihteen tilanne. Keskeneräisten kohteiden
osalta ilmoitetaan myös valmiusaste prosentteina. Lisäksi peruskorjauksen
osalta ilmoitetaan peruskorjauskustannukset. Verotoimiston toivomuksena on,
että lomakkeet jätettäisiin heti vuoden vaihteen jälkeen. 3-lomake löytyy
www.vero.fi-sivuilta polku julkaisut ja lomakkeet >lomakkeet>veroilmoituslomakkeet
sekä esitäytetyn veroilmoituksen täyttöohjeen liitteestä. Lisätietoja
Keski-Pohjanmaan verotoimiston numerosta 06-865 6498.
Kotitalous, joka palkkaa työntekijän esim. rakennukselle on yleensä
velvollinen huolehtimaan samoista työnantajavelvoitteista kuin muutkin
työnantajat.
Osoitteessa www.palkka.fi on tarjolla maksuton palvelu töitä teettäville
kotitalouksille. Lisäksi hyödyllisiä tietolähteitä palkanmaksuun liittyvissä
asioissa ovat:
|
Asunto Oy Kaustisen Portti valmistumassa |
32.768
Euron osaomistusmaksulla ja 0,03 % korkomarginaalilla kiinni omaan asuntoon.
Asunto Oy Kaustisen portin osaomistuskerrostalo valmistuu suunnitellusti
maaliskuussa 2009. Vielä on mahdollisuus ostaa oma osaomistusasunto. Pääset jo
30 % omarahoitusosuudella omaan asuntoon. Maksat kuukausittaisen vastikkeen
yhteydessä omaa asuntoasi. Osaomistusasunnon ostaminen on myös kätevä
säästämiskeino. Omaisuutesi arvo kuntakeskuksen ytimessä kasvaa kuukausittain.
Osaomistusmaksu esim. 2 h+ kk + s 49,5 m2 asunnolle on talon I kerroksessa
32.768 euroa. Maksat yhtiövastikkeen osana asuntoasi joka kuukausi ja
omistusosuutesi kasvaa.
Korkomarginaali on yhtiölainassa vain 0,03 %. Rahoituskustannukset
yhtiönlainoista ovat todella kilpailukykyisiä ja ostaessa jonkin muun kohteen,
joudut todennäköisesti maksamaan korkeampaa korkomarginaalia. Lisäksi Asunto
Oy Kaustisen portin rakennuskustannukset ovat edulliset ja huoneistojen
varustustaso on korkeatasoinen (mm. lämmön talteenotto, kerhohuone jne). Nyt
on siis edullinen aika sijoittaa omaan asumiseen. Vertaile tämän päivän
korkotarjouksia asunnon ostamiseen ja huomaa Asunto Oy Kaustisen portin
hankinnan edullisuus. Hinta ei ole noussut kohteen alkuperäisestä.
Urakkatarjousten perusteella hintaa voitiin tarkastaa alaspäin.
Lisätiedot toimitusjohtaja Rauno Jauhiainen, puh. 050 3139 478,
rauno.jauhiainen@kaustinen.fi
|
Liikenneturvallisuustyöryhmä muistuttaa |
Vuoden
pimein aika on käsillä. Muistutamme heijastimen käytön tärkeydestä. Ilman
heijastinta henkilö näkyy lähivaloilla vasta 50 metrin päästä, kaukovaloilla
noin 100 metrin päästä. Henkilö, joka käyttää heijastinta näkyy lähivaloilla
jo 150 metrin päästä ja kaukovaloilla peräti 300 metrin päästä.
Käytä siis heijastinta! Se on halpa henkivakuutus.
(Lähde: Liikenneturva)
Vesihuoltolaitos rakentaa uusia sekä korjaa vanhoja vesi- ja viemärilaitteita,
jolloin ko. laitteiden käytössä saattaa esiintyä käyttökatkoksia ja niistä
johtuvia hetkellisiä häiriöitä veden paineessa sekä paineenmuutoksesta
johtuvia "sakkairtoamia". Nämä häiriöt korjaantuvat veden juoksutuksella,
eivätkä heikennä veden terveydellistä laatua. Pidemmistä tiedossa olevista
katkoksista pyriään ilmoittamaan alueen kiinteistöille etukäteen.
Virkkalan paineenkorotusasema saadaan toimintakuntoon viimeistään viikolla 45
ja tällöin veden käyttöpaine nousee Virkkalan a Järvelän alueilla n. 2 bar,
joten kiinteistönomistajien kannattaa seurata kiinteistönsä vesijohtojen
kuntoa mahdollisten vuotojen varalta. Kiinteistön vesijohtovuodoissa kannattaa
ottaa yhteys putkimieheen ja maastoissa havaituista vuodoista pyydämme
ilmoittamaan vesilaitokselle.
Järvelän viemärityö alkaa lähiaikoina. Työ alkaa keskustan puoleisesta päästä.
Urakan arvioitu kesto n. 4 kk, viimeistelytyöt keväällä 2009. Urakoitsijana
Sauli Puumala.
Kaikissa em. sekä muutenkin vesi- ja viemärilaitteisiin liittyvissä asioissa
voi ottaa yhteyttä numeroon 050- 5280 665 (virka-aikana) tai 040-7749 033
(muina aikoina).
|
Vesimittarin lukeman ilmoittaminen |
Muistathan ilmoittaa vesimittarilukeman! Puh. 888 6284 tai sähköpostilla
sinikka.pesola@kaustinen.fi,
tai netissä
http://www.kaustinen.fi/vesimittari.htm
Me katsomme
nyt elokuvia –tapahtuman elokuvia
Pe 31.10. klo 19.00 Perhonen lasikuvussa –K7/5–, Liput 6/4 €
La 1.11.klo 15.00 Menetetty maa –K15/13–, Liput 6 €
La 1.11. klo klo 18.00 O´hHorten –S– Liput 6/4 €
Su 2.11. klo 19.00 Leijapoika –K13/11–, Liput 6 €
Muut elokuvat:
Pe 7.11. klo 18.00 ja Su 9.11. klo 18.00 Wall-e –S–, Liput 6/4 €
Pe 14.11. ja Su 16.11. klo 19.00 Salainen agentti 86 –K13/11–, Liput 6 €
Pe 21.11. ja Su 23.11. klo 19.00 Kummeli alivuokralainen –K7/5–, liput 6/4 €
Pe 28.11. ja Su 30.11 klo 19.00 Kuningattaren sisar –K13/11–, Liput 6 €
Lisätiedot:
http://www.kaustinen.fi/elokuvat.htm
|
Uinnin tekniikkakoulu aikuisille |
La 15.11. klo 10.00 - 13.00 ja Su 16.11. klo 9.30 - 12.30 järjestetään
uimataitoisille aikuisille uinnin tekniikan alkeita ja jo pidemmälle
edenneille vaparin, selkäuinnin ja rintauinnin tekniikoihin tutustumista,
hiontaa ja harjoittelua. Viikonloppukurssin hinta 30 €.
Ilmoittautumiset ja tiedustelut Vetelin uimahallille puh. 050 5790 176.
Taikuri Timo Tiikkainen vierailee Kaustisen Kinolla tiistaina 18.11. klo 9.15.
Vapaa pääsy. Tervetuloa esitykseen!
|
Pyöräilykampanjan arvonnassa voittaneet |
85 € lahjakortit: Marja-Leena Pesola (Känsäkankaan kuntol.) ja Asta
Känsäkoski (kunnantoimiston laatikkoon palautetut)
35 € lahjakortit: Iiris Salo (Salonkylän laatikko) ja Pirkko Linna
(Järvelä, polun varressa)
Risteilylahjakortti: Mari Djupfors (Jylhän laatikko)
Elokuvalippuja: Lasse Klemola (Köyhäjoen val.latu)
Uimalippuja: Kaija Järvelä (Järvelä, isontien varressa).
Palkinnot voi noutaa koulutoimistosta.
Onnittelut voittajille!
|
Kirjaston poikkeavat aukioloajat juhlapyhien aikoina |
Su 2.11.2008 suljettu
Su 7.12.2008 suljettu
Ke 23.12.2008 avoinna klo 12.00 - 16.00
To 24.12.2008 – Su 28.12.2008 suljettu
Ke 31.12.2008 avoinna klo 12.00 - 16.00
To 1.1.2009 suljettu
Ma 5.1.2009 avoinna klo 12.00 - 16.00
Ti 6.1.2009 suljettu
|
Musiikkilukion tapahtumia |
to 13.11. klo 19 Hyvää tekevä konsertti
to 20.11. klo 19 Oppilaskonsertti
su 30.11. klo 19 Joulukonsertti kirkossa
Lisätietoja:
www.musiikkilukio.net
|
Viljelijöiden ensiapukurssi |
Tiistaina 25.11.2008 klo 10 -14 järjestetään viljelijöiden ensiapukurssi
Vetelissä Juha Polson maatilalla.
Kouluttajana toimii Kaustisen sairaankuljetus. Kurssin hinta 40 - 50 € /
henkilö / osanottajamäärästä riippuen. Kurssin aikana käydään läpi
hätäensiavun kertaus ja viljelijän työssä tyypillisten tapaturmien ensiapua.
Kurssin yhteydessä on mahdollisuus hankkia ensiaputarvikkeita.
Kela korvaa työterveyshuoltoon kuuluvalle viljelijälle ensiapukoulutuksen ja
–tarvikkeiden hankintakustannuksista 60 % ja omavastuuosuus on tilan
verotuksessa vähennyskelpoinen kuluerä.
Lisätiedot ja ilmoittautumiset työterveyshoitaja Tarja Kujalalle, puh.
040-7631714
|
Kunnanhallituksen päätökset 6.–20.10.2008 |
Kunnanhallitus valitsi hallintosäännön muutosta valmistelevaan työryhmään
Tuula Harjun puheenjohtajaksi, jäseniksi Matti Mustajärven, Veikko Myllymäen
ja Antti Mäkelän. Hallintorakenne on muuttumassa merkittävästi vuoden 2009
alusta. Sosiaalitoimen tehtävät päivähoitoa ja ruokahuoltoa lukuun ottamatta
siirtyvät Jokilaaksojen yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi.
Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan Keski-Pohjanmaan kaupan palveluverkko 2030
ja aluerakenne 2030 selvityksestä seuraavaa: Kaustisen
päivittäistavaramyymälöiden myynti on yli kolmannes seutukunnan kuntien
päivittäistavaramyynnistä. Euromääräisesti myynti noin kaksikertainen toiseksi
suurimpaan kuntaan verrattuna. Erikoiskaupan myynnistä seutukunnassa
Kaustisella tapahtuu 60 %. Päivittäistavaran ostovoiman siirtymä oli
Kaustisella v. 2007 +19 % ja erikoiskaupan +34 %. Muiden seutukunnan kuntien
vastaavat luvut olivat -27% ja -71%. Kaustisen palveluja käyttävät laajasti
naapurikuntien asukkaat ja hyvä sijainti valtatie 13 ja kantatie 63
risteyksessä sekä isot tapahtumat tuovat matkailijoita palveluja käyttämään.
Kauppa keskittyy ja yksikkökoko kasvaa. Tilaa vaativa erikoiskauppa on
voimakkaasti kasvava kaupan ala. Kaustisella on jatkossa tarkoitus edelleen
kehittyä kaupan alueellisena keskuksena ja tarjota mahdollisuutta siihen,
ettei Kaustisen alueen kuntien asukkaiden tarvitse kaikkia erikoiskaupan
palveluja hakea Kokkolasta, Pietarsaaresta tai Ylivieskasta. Kunta on
hankkimassa maata valtatien eteläpuolelta nykyisen keskustan ja ns.
Opistonmäen väliseltä alueelta, johon tilaa vievä erikoiskauppa voisi hyvin
sijoittua. Uusi teollisuusalue tulee sijoittumaan kantatie 63 varteen.
Kuntastrategian mukaisesti Kaustista kehitetään alueensa kaupan ja palvelujen
keskuksena. Vireillä olevassa Kirkonkylän osayleiskaavan tarkistuksessa
varaudutaan kuntastrategian tavoitteiden mukaisesti kaupan suuryksikön
sijoittamispaikkaan kuntakeskuksen tuntumassa
Kunnanhallitus totesi lausuntonaan Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin
talousarviosta ja –suunnitelmasta vuosille 2009 – 2011 seuraavaa:
Kunnanhallitus edellyttää, että Jytan talousarviota tarkennetaan kunnan
talousarviokäsittelyn ja kuntakohtaisen palvelusopimuksen laatimisen
yhteydessä. Toimintakulujen kasvattamisessa tulee huomioida kuntien talouden
heikkenevä tilanne. Tunkkarilla pyritään säilyttämään oma päivystys, jolloin
alueen kunnat eivät osallistu Kokkolan yhteispäivystyksen rahoitukseen.
Kuluvan vuoden ylijäämä tulee kokonaisuudessaan palauttaa kunnille.
Palvelumaksuilla kerätty ylijäämä ei ole oikea tapa rahoittaa investointeja.
Investoinnit tulee rahoittaa riittävillä poistoilla ja lainarahoituksella.
Kunnanhallitus lausuntonaan paikallispoliisin palveluverkostosta toteaa, että
uudistus ei saa vaarantaa Kaustisen yksikön toimintaa eikä
kehittämismahdollisuuksia. Paikallispoliisin palvelujen tarve korostuu
Kaustisella isojen tapahtumien vuoksi. Nykyinen suunnitelma ei sisällä
muutoksia Kaustisen poliisiaseman asemaan.
Kunnanhallitus myönsi maaseutuasiamies Jouko Isosaarella eron
maaseutuasiamiehen tehtävistä 1.11.2008 lukien ja päätti ja päätti julistaa
viran haettavaksi. Maaseutuasiamiehen tehtäviä hoidetaan seutukunnan
yhteistyösopimuksen mukaisesti. Lähiajan päätöksiä on valmisteltu etukäteen ja
sijaisena tulee toimimaan lähinnä Vetelin kunnan maaseutuasiamies Jukka
Hautamäki.
|
Seuraava kuntatiedote ilmestyy marraskuun lopulla. |