
Kaustisen puku
lavastaja-puvustaja Anneli Qweflander v. 1972. Asu on
mukaelma vanhasta hääpuvusta, joka oli väriltään musta.
Naisen puku on yksiosainen, tytön puku koostuu liivihameesta,
valkoisesta paidasta ja esiliinasta.

Kumpaankin pukuun kuuluu kaulaan kiinnitettävä morsiustaivas ja kukkakuvioiset säärystimet. Fransukoristeinen morsiustaivas on pienoismalli häätalon isosta morsiustaivaasta, jonka alla hääparivihittiin. Morsiustaivaan keskellä oleva peili kuvaa häätalon seinille asetettuja peilejä, joiden tarkoituksena oli karkottaa pahoja henkiä. Alkujaan pukuun kuului myös morsiuskruunu.

Oikeaan ranteeseen naisilla on sidottu silkkinauhalla ”nyytinki-nästyyki” –liina, jolla ennen vietiin ruokaa häistä kotiin jääneille. Naisen puvun selkämyksessä on kukkakuvio sekä viulun tallan kuva.
Miehillä on mustat suorat housut, valkoinen puhvihihainen paita ja liivi, jossa on viulun ääriviivat. Alun perin miehet käyttivät myös polven alapuolelle solmittavaa ”tupsua”.
Kaustisen puku ei ole kansallispuku vaan laulajien ja pelimannien juhla- ja esiintymisasu. Naisten puvun helman väriraidasta, esiliinasta ja miesten liivin kauluksen väristä tunnistaa minkä kylän laulaja tai soittaja on kyseessä. Eri kylien teemavärit on valittu rekiraanujen värivalikoimien mukaan.Kylien tunnusvärit:
Järvelä - violetti
Kirkonkylä - sininen
Virkkala - turkoosi
Jylhä - tummanvihreä
Salonkylä - vaaleanvihreä
Tastula - aniliininpunainen
Vintturi - punainen
Kola - vaaleanpunainen
Köyhäjoki - oranssi
Nikula - keltainen
